Notre-Dame

Sinut taas nään torilla riemuitsevan.
Tänne torniin luot katsees kummeksuvan.
Käännyn mä pois, miks päivä ei vois
mua nielaista, ja varjella
mun varttani niin vaivaista.
Kun sinut nään, jään hämärään.
Holvit sen suo, ettet sinä huomaa nyt mua.
Oi unelmain, pilkkakuva tää on kohtalonain.

Kellojani ain, vain sulle soitan rakkaimpain.
Ja kellot nuo, ne lohdun tuo.
Parvelta kuuluu avunhuutoni minun,
kuten sinä kuulet. Rujot ovat huulet
jotka vannoo, että kaipaan sua mä niin
et puhkeen kyyneliin.
Ja kuvain mun, vois viedä vaan;
nämä räystäiden hahmot,
polttoroviolle kertomaan
täst tuskast, jonka Herra mulle valjastaa.
Mut toivon, että minun rakkautein saa
sinut muistamaan minua lämmöl
jota jäin mä kaipaamaan. - Yksinäin
nyt täällä Notre-Dames kellojani soitan
kunnes yö sinut saa ja halajaa
mun sieluin kyttyräni alta jo pois.
Levon toisit vain, mun unelmain.

Sävellys ja sanat
Matti Rag Paananen - 2004